lauantai 28. tammikuuta 2012

Kaupassa Ta-Ta:ssa

TO-TO ja Ta-Ta ja iloista shoppailumieltä!
Ensimmäinen kauppareissu oli helppo siinä mielessä, että mies tiesi missä kauppa sijaitsi. Ta-Ta-kauppaketjun supermarketti on kauppakeskuksen yhteydessä, joka oli kiivaan laajennusurakan alla. Ostosten tekemisestä oli ihanuus kaukana, kun jouduimme suppeasta markettitarjonnasta valitsemaan lautaset, mukit, kattilat yms  perustykötarpeet, joiden ostamista ei voinut lykätä siihen, että jotain kaunista tulisi eteen.
Sen lisäksi lastasimme toisen kärryllisen kukkuroilleen ihan peruseinestä, että selvisimme muutamiä päiviä eteenpäin. Täydet kärryt työnnettin työmaan läpi milloin kulkusiltaa pitkin, mutta useimmin siitä vaan kaapeleita ja purnukoita varoen. 

tuoretta lihaa menossa kylmiöön
Tyttöjn ollessa koulussa kävin yksikseni ta-ta:ssa, ja vietin runsaasti aikaa kävellessä hyllyjä läpi ihan vain opiskellakseni mitä kaikkea sieltä voi kuvitella löytävänsä. Leipähylly, liha- ja luusto/kinkku/eines-tiskit olivat verrattomat, runsaasti kaikkea tarjolla. Ilahduttavsti myös länsituotetta, Philadelfia-juustoa, Heinz- ketsuppia ja majoneesia löytyi, suklaasta Toblerone ja Twix, jotka merkkeinä olivat enemmän tuttuja kuin makuina, joten niistä ei ollut apua. Ruoka nimittäin tekee kauppansa paremmin, kun on laittaa pöytään jotain tuttuakin. Nakkelin kärryyn yksittäisiä jugurtteja ja muropaketteja, kokeilin eri juustoja ja perunalaatuja, kunnes vähitellen perusruokakassi alkoi olla kasassa.

Opin, että kaurahiutaleet ovat "instant", joista tulee puuroa. Tavallinen hiutale ei keittynyt puuroksi koskaan.
Makaronihylly oli petollinen. Muutaman erehdyksen ja yrityksen kautta opin, että vain kovassa paketissa oleva pasta on ruuanlaittokelvollista. Muut takertuvat tärkkelysmössöksi kattilan pohjaan veden vaihdosta huolimatta.  Jauhopussit ovat yhden kilon pusseja ja meidän puolikarkeaa jauhatusta ilmoittaa 00-merkintä. Jos nollia on liikaa on jauho liian hienoa. Tämäkin selvisi kokeilemalla. Kahvi voi olla sokerilla tai ilman, kuten voi suolalla tai ilman.
   
Edelleen mehupurkit tekevät kepposen, kun vahingossa otan soijaa sisältävän appelsiinimehun. Maku on ihan hyvä, mutta mehun vaaleanlaimea väri on etova yhdistelmä maitoa ja appelsiinimehua. Alkuun oli erehdys myös appelsiiniporkkanayhdistelmä, mutta lapset pitivätkin mausta äitelästä punertavsta väristä huolimatta.

Asiakaspalvelu on Ta-Ta:ssa yhtä runsasta, hidasta ja kiduttavaa kuin muuallakin. Kassoilla ei saa itse pussittaa (jota olemme kuitenkin tehneet), vaan myyjä tekee sen. Juustotiskillä satoja juustoja otetaan ja taas kääritään vakuumiin joka asiakkan jäljiltä ja juustot, kinkut höylätään siivuiksi leppoisaan tuottamattomaan tahtiin. Hedelmiä ei saa itse punnita, tietenkään.

Ta-ta on paikkana jostain syystä yhtä kolkko kuin nimensäkin, johtuu vaarmaan pakko-ostamisella alkaneesta alkutaipaleesta, sillä se on aivan moderni isohko marketti. Toisaalta kauppakeskuksessa voi hypistellä muissakin kaupoissa, tarkistaa onko elokuvat muuttuneet ja uusia puhelimen prepaid-saldoa. Nyt on remonttikin valmis, enää ei tarvitse koikkelehtia työmaan poikki, varoa märkää sementtiä tai  törröttäviä naulanpätkiä. 




1 kommentti:

  1. En kyllä selviäisi tuollaisesta kaaoksesta, minkä tietysti arvaatkin.
    Täällä on ihania elokuvia. Minun iskiakseni parani itsekseen 2,5 kuukauden kuluttua.
    Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pakkasta oli 20 astetta, mutta ei se mitään, on jumalaisen kaunista ja aurinko nousee jo kahdeksan maissa,
    Terveisiä meiltä, Soile

    VastaaPoista