korvanapakoru

Annakaisa täytti joulun alla kymmenen vuotta. Hänen selkeä ja johdonmukainen lahjatoive jo ykkösluokasta asti on ollut saada korvikset. Nyt ne hänelle sitten luvattiin. Samaan syssyyn esikoinen sai idean omasta  viisitoistavuotislahjasta, napakorusta, ja niin ryhdyimme hankkeen toteuttamiseen.

Kyselimme aluksi muutamasta kultasepänliikkeestä tekevätkö he korviksia, siis reikiä, ei koruja. Eivät tehneet. Koulukaverit ehdottivat, että ehkä kannattaisi käydä kysymässä sairaalasta joltain hoitajalta. Täällä tyttölapset lävistetään korvistaan jo vauvana, joten tottakai meidän olisi se pitänyt tietää kysymättäkin. Kaikesta turvallisuudestaan huolimatta emme turvautuneet sairaalan palveluihin tämän asian vuoksi.

Asia jäi hautumaan ja lämpölukemien olleessa huipussaan ja uintikelien parhaimmillaan, se ei oikeastaan ketään haitannutkaan. Viikko sitten kuljeskelimme vanhassa kaupungissa ja poikkesimme siellä lukuisiin turistipuoteihin, kun yhdessä oli runsaasti erilaisia napa- ja muita lävistyskoruja myytävänä. Kysäisin taas, että tehdäänkö kaupassa reikiä. Bingo! Korviksia tehtiin, ei muita. Siitä intoutuneenä lähdimme tuttavan optikkoliikkeeseen korvisten ostoon. Valikoimana oli valtava määrä nappikoruja, mutta kaikki tarkoitettu vastasyntyneille. Miniatyyrisiä, mutta onneksi löytyi "suuria", joista Kaisa sitten valitsi itselleen mieleiset. Niissäkin on lyhyt kanta ja turvastoppari.  Optikkoliikken omistaja neuvoi miedät kaupungin tatuoijan luokse reikien tekoon. Sanoi, ettei itse tykkää ideasta, mutta paikka on ollut pystyssä vuosia ja tunnetaan hyvänä paikkana. Teimme työtä käskettynä, kun paikka oli vielä lähes menomatkan varrella.

Tämäkin tatuointiliike oli hämärä paikka. Se oli ankean ostoskujan päässä, sinisen valon hämyssä. Pienen koppimaisen liiketilan etuseinä oli lasista ja siinä näyteikkunalla oli kuvia taidonnäytteistä, koruvalikoima oli runsas ja hyllyn päällä oli kalju mallipää, joka oli tatuoitu täyteen viehkoja kuvioita ja myös lävityksiä löytyi melkoisesti. Minä painelin aivan tupaten täynnä olevaan puotiin, mutta tytöt seisoivat jäykkänä kauhusta ulkona. Päädyimme menemään turistikauppaan korvisten tekoon. Siellä homma hoidettiin aivan lege artis neulalla tökkäisten, verta tuli jonkin verran, mutta tyttö ei pyörtynyt eikä kiljunut.

Korvikset oli hoidettu ja lähdimme kotiin apteekin kautta. Ostimme vielä vesipullon kioskista, jossa myyjän viiden viikon ikäinen tyttövauva pötkötti vaunuissa aivan ihanat helmikorvikset korvissaan.

Kuopus totesi, ettei helena sitten saanutkaan korvanapaa. Ei saanut silloin, mutta keräsi rohkeutta viikon ajan ja muutamien takapakkien (tatuointiliike oli kiinni) lopulta sai hänkin korunsa. Odotellessamme vuoroamme, asiakkaana oli toinen napakorun hakija ja viimeisenä kynnyksenä oli kuulla tämän tytön tuskanhuudot ja itku. Koski se helenallakin, mutta mitäpä ei nainen kärsisi kauneden tähden.