koulun aloitus

Koulu alkoi taas (noin) torstaina.
Aamulla koulun edessa oli hirvittävä tungos. Parkkeerasin tyylikkäästi urugualaiseen tapaan omalle kaistalle muiden jatkoksi paririviin ja hätävilkut-päälle. Maija innokkaana eppuluokkalaisena uutuuttaan hohtavissa kouluvaatteissa, polvisukkiin oli tosin tullut reikä sukkia toisistaan irroittaessa. Kaisa aloitti jälleen nelosluokalla, reppu täynnä vihkoja ja papereita, eväsboksi toisessa kädessä. Opettajat muodostivat kunniakujan etuovesta johtavalla käytävällä, kun sisään tungeksi kymmeniä lapsia vanhempineen, nyt paikalla oli myös isijä, joita muuten harvemmin näkee. Meteli oli melkoinen, kun korkeassa käytävässä ja luokkahuoneissa  mossahtelivat poskipusut, ja sadat "mitä kuuluu"- kyselyt.

"Line up propelly"

Kello soi ja jos ilma olisi ollut kelvollinen, oppilaat olisivat muodostaneet luokittain jonot pienelle sisäpihalle aamun avaukseen. Nyt tihkutti sadetta, joten aamun englannin kordinaattori-ope ohjaili hälisevää porukkaa omiin luokkiinsa. Kaisa sai jatkaa entiseen tahtiin luokassaan, mutta opena olikin päiväkodin nelivuotiaitten ryhmän täti. Maijalle pääsi kesäkoulussa tutuksi tulleeseen luokkahuoneeseen. Opena oli päiväkodin kaksivuotiaitten ryhmän täti. Mitä ihmettä? Espanjan rehtori selvitti tilannetta ja sanoi, etteivät opettajat aloitakaan vielä tänään, vaan vasta huomenna ja aloituspäivä mennään sijaisvoimin. Jatkoi vielä vastaten erään isän kyselyyn oppilasmäärästä, että oppilaita ykkösluokalla on noin 8-9. Myöhemmin kuulimme, että koulu varsinaisesti alkoi vasta tänään - maanantaina- ja nyt sisäpiha olikin melko täynnä innokkaita oppilaita. Siellä kysytään kuuulumiset ja syntymäpäiväsankarit, jolle tänään sitten laulettiin. Jonain aamuna he lopettavat tilaisuuden englannin kansallislauluun. Kaisalta kysyin, että miksi te kutsutte tuota tilaisuutta (aamunavaus?), niin hän sanoi, että se on "line up propelly". Aamut ovat englannin kielikylpyä.

Koulun aloitukseen valmistauduimme tietenkin hankkimalla uudet kouluvaatteet, jotka ovat valkoharmaa perusasu ja sinioranssi urheiluvaate. Tämä oli helppo homma, koska vaatteet ostetaan yhdesta liikkeestä. Ei sillä, että ne vain kävisi sieltä ostamassa, koska kertaakaan en ole onnistunut saamaan kerralla kaikkia osia, vaan aina on mennyt tilaukseen. Näin myös nyt, mutta paikka on sentään sama ja tutuksi tullut kiva pieni puoti. Koulutarvikkeiden haaliminen on edelleen osaksi kesken. Vein viikko sitten koulutarvikelistat paikalliseen infoon, jonka ajattelin tekevän täydelliset pussukat kouluun vietäväksi, mutta ei. Yhtäkäään kirjaa -joita ei ole montaa per nuppi- ei ollut, myös kaunokirjoitusvihot olivat loppu, puhumattakaan muovisista vihkonpäällisistä. Kotona tarkistin tilauksen (oiva tilaisuus espanjan opiskeluun), jossa oli pientä virhettä kaiken lisäksi. Onneksi sain vinkin pienestä kirjakaupasta, joka osottautuikin aivan aarteeksi. Tyypillinen urugualaiseen olohuoneeseen  perustettu puoti (perhe majoittunut talon taempiin osiin), jossa hyvin ystävällisesti minua palveli nuorehko mies ja ilmeisesti hänen äitinsä. Kun erään sanan käännöksestä tuli probleema, mummeli avasi Oxford-sanakirjan kääreestään ja sain tietää, että thirsty on sediento espanjaksi. Sieltä sain muutaman kirjan ja osa jäi tilaukseen. Eilen illalla kymmeneltä tuli tekstiviesti, että nyt on yksi kirja saapunut.

Tänään tytöillä on vielä kotoa tuodut eväät. Koulun uusi kanttiinin vetäjä vastasi meidän toiveisiin ja laati päivittäin vaihtuvan menuun. Huomenna ruuaksi on milanesalainen (eli maan ykköstykki, lehtipihvi) ranskisten kanssa, keskiviikkona spagettia, torstaina en muista mikä- tuorepasta kastikkeen kera ja perjantaina kanaa pikkupottujen kanssa. Aivan huippua, vaihtoehdoissa ei edes ollut hampurilaista tai pitsaa, panchosta (hodari) puhumattakaan.
  
Viikon päästä alkaa myös yläste ja lukio. Mitä minä sitten teen? Jos Maija ei enää itke ja lapset saavat ruuan koulusta, niin voinko varovaisesti todeta, että minulla jää aikaa itselleni? kop-kop puuta.