kun lasten loma loppuu, äidin alkaa, vai?

Ensimmäinen päivä

Maanantaina koulu alkoi myös isoilla tytöillä aivan rauhallisesti. Olin tehnyt kanttiiniin viikon ruokatilauksen, isot lapset kulkivat polkupyörillä, pienet kyyditettiin autoilla heidän seikkailtuaan edellisen viikon koulubussin kyydissä pitkin ja poikin Coloniaa. Maijakin jäi lähes itkemättä kouluun. Helpon elämän aurinko tuntui porottavan täydellä terällä.

Aloitin viikon lippu korkealla eli siivoamalla huushollin, petasin syyllisyydentunnossa jopa lasten pedit. Puutarhuri tuli pitkän tauon jälkeen leikkaamaan nurmikkoa, joka oli kasvanut lähes viidakoksi. Ilma kuitenkin muuttui kuitenkin nopeasti ja ja taivas pimeni ukkosen edeltä, poika keskeytti työnsä ja minäkään en voinut surfata netissä. Tältä yllättävältä toimettomuudelta minut pelasti ystäväni Sarianne, joka nappasi minut kaupoille ja siinä vierähtikin tunti poikineen, kun haalimme perheillemme ruokaa ja muuta hyödyllistä. Iltapäivällä ote repsahti, kun heittäydyin sohvalle katsomaan miljoonatta kertaa "Ylpeys ja Ennakkoluulo".

Kaisa ja koulun lattia

Tiistaiaamuna jaoin koiralle rajattoman vapauden tunnettani rauhalliseen aamulenkkiin.Tapasin Evan ja sain taas oivan sisustusvinkin; hän oli ostanut eräänlaisesta agrimarketista villaisia, käsinkukudottuja hevosen satulahuopia. Pistin vinkin mieleen, sillä epäonnistuneen remontin vuoksi meillä on nyt yläkerrassa ikävän tuntuinen betonilattia. Tulin kotiin ja opiskelin ahkerasti espanjaa ennen varsinaista tuntia. Iltapäivällä nautin hiljaisuudesta ja siitä, että kukaan ei halunnut minulta mitään. Jatkoin Mr Darcyn lumoissa seuraavat kaksi tuntia. Työnsin päättäväisesti syrjään omantunnon kolkutuksen joutilaasta elämästä.

Keskiviikkona jatkoin koulutarvikkeiden metsästämistä ja kävin vilkaisemassa niitä "mattoja". Evan valitsemat olivat liian mustavalkoisia, mutta nurkassa oli pino ruskean erisävyisiä villahuopia. Myyjä kertoi niidenkin olevan käsinkudottuja; 85-vuotias -erittäin hitaasti lausuttuna, siis 85-vuotias- senjoora on omista lampaistaan kerinyt villan ja kutonut ne. Olin tarinasta herkistyneenä valmis ostamaan kasan niitä, kun näin vielä syrjäisemmässä nurkassa lampaantaljoja. Ne olivat hyvin edullisia ja päädyinkin niihin. Myyjä kertoi, että ne eivät ole satulahuopia vaan koiranmattoja. Tarkensin, että mahtaako nämä olla myös niitä senjooran tuotteita. No, eivät olleet, mutta kysymykseni myötä herkän ja työteliään muorin tarinan tunnelma oli tiessään.

Koulukkaiden kotiudutta alkoi varsinainen hyörinä, kun kaksi lasta tuli yökylään ja kaksi muuta taas heidän vetäminään näytelmäharjoituksiin. Esikoisen päivä oli ollut haasteellinen filosofian tuntien myötä ja hän päätti lopettaa koulun. Piste.

Torstaina sain kuitenkin kaikki kuusi lasta lähtemään kouluun. Puutarhuri tuli jatkamaan keskenjäänyttä hommaa ja minä siivosin talon perusteellisesti. Lysähdin sohvalle odottamaan pihan viimeistelyä Miss Bennetin ja Mr Darcyn seuraan, kun Helena soitti koululta, että Maija oli tipahtanut kiikusta ja nyt jalkaan koskee. Annoin ensiapuohjeita (ottakaa syliin ja luvatkaa suklaakeksi heti, kun jalkakipu sallii kanttiiniin kävelyn) ja käskin ilmoittaa miten tilanne etenee. Puolen tunnin päästä Helena soitti uudelleen, että jalka on edelleen yhtä kipeä ja nyt koululle on tilattu lääkäri. Hemmetti, kosiminen telkkarissa jäi pahasti kesken. Jätin puutarhurin oman onnensa nojaan koira seuranaan ja säntäsin koululle. Lapsiparka oli aivan nääntynyt kivusta ja itkemisesta. Kevyt säären tunnustelu, lapsi parkui tuskissaan ja jokin jalassa antoi ikävästi periksi.


Säärimurtuma on nyt kipsattu, lapsi hyvää vauhtia toipumassa ja nyt iltapäivät kuluvat sohvalla yhdessä istuen, käsi kädessä ja televisiota katsellen. Ihan laillisesti, ilman syyllisyyttä tuntien.