"Sanokaa aa" sanoi tohtori

Sairaalakäyttäytyminen vaatii runsaasti hiljaista tietoa, niin Suomessa kuin täälläkin. Meidän ensikosketus   terveydenhoitoon oli, kun jouduimme terveystarkastukseen maassaololupaa varten.  Meillä oli apuna firma, jota kautta oli varattu aika hammalääkärille, laboratorioon ja lopuksi lääkärille. Kaikki nämä toimivat eri osoitteissa, mutta melkein kaikkien osoitteet meillä oli oikein merkittynä ja hammaslääkärinkin kauhukammio selvisi kysymällä. Laboratoriossa käyntiin oli varattu aamuaika ja se toimi sairaalan ensiaputiloissa, mutta poliklinikkatoiminta on tästä noin reilun kilometrin päässä.

Ensin luukulta luukulle -tuttua kaikille- ja pienen odottelun jälkeen sairaanhoitaja toi meille odotusaulaan pissikoetta varten labraputket ja osoitti aulan reunalla olevaa wc:tä.Verikokeissa ei ollut mitään uutta, jos on kokenut julmetut neulakoot ja avoputkiin tiputtelun. Hiljaisen tiedon myötä sain jälkikäteen tietää, että normikoepurkkeja saa ostaa apteekista.

Varsinaista lääkärirumbaa varten  mies otti vapaapäivän töistä ja lapset koulusta, minulla oli eväitä laukussa. Ainoa paine oli loppupäivän kahden tunnin marginaali lastenlääkäriajan ja lapsen ensimmäisten luokkakaverisynttäreiden alkamisen kanssa.

Hammaslääkäri oli hirveä takauma lapsuusajan muistoihin sekoitettuna mielikuvaan inkvisiittorin työpajasta. Huone oli hämärä, keskellä roikkui paljas kattolamppu, joka antoi kelmeää sinistä "päivän"valoa. Oven jälkeen oli pieni syvennys ennen huonetta. Sen seinille oli lattiasta kattoon upotettu kapeille hyllyille muotteja purukalustoista. Hampaanraadot kirkuivat "kuka tästä kulkee, paluuta ei ole takasin".
Onneksi edessä oli vain tarkastus, lääkärille riitti kevyt suun avaaminen, kurkkaus ja tuomiona oli  peukun pystyyn nosto "bien". Tähän paikkaan en myöhemmin mennyt sylkykupin ääreen kumartamaan tai kuuntelemaan turbiinin vinkunaa, kun joudun turvautumaan hammaslääkärin apuun. Sellainen löytyi (vähän hiljaisesti kyselemällä) kadun toiselta puolelta; valkoinen, steriili, ilmastoitu, hyvin varusteltu odotustila aulaemäntineen ja mikä  vastaanottohuone! Ihan normaali sähkökäyttöinen, makuuasentoon laskeutuva hammaslääkärintuoli ja katon rajaan viritetty televisio! Kadulla kohtasivat itä- ja länsi, kummitusjuna ja maailmanpyörä.

Päivä jatkui hammaslääkärin jälkeen terveystietojen kokoamisella yleislääkärin vastaaotolla meille aikuisille ja lastenlääkärillä lapsille. Ennen vastaanottoa kävimme hoitajan kutsumana sydännfilmissä ja varsinainen lääkärivisiitti oli varsin läpihuuto erityisesti paperitöiden suhteen. Lääkäri näytti täyttävän papereita vain käsin, ei tietokoneen kanssa takkuilua tai pitkiä saneluita. Verikokeista oli katsottu kolesteroli ja sokeri, virtsasta ehkä samoin sokeri ja albumiini (sormenjäljet?). Saimme luvan hakea kahden vuoden oleskelulupaa terveytemme puolesta.


Lastenlääkäri aloitti vastaanoton pitämisen juuri silloin kuin meidänkin ajat olivat, kuvittelimme siis olevamme ensimmäisiä. Parin tunnin odottelun myötä eväät oli syöty. Myös syntymäpäivät olivat alkamassa ja tunnelma oli kireä, miksi kaikki ohittelivat? Pikaisen perheneuvottelun jälkeen Timo lähti Leilan kanssa nopeasti kotiin jättämään lappua porttiin, että juhliinhakijat saisivat meihin yhteyden. Minä hain lisää syötävää naapuribaarista.
Vihdoin koitti meidän lasten vuoro. Ongelma heti kättelyssä, lapsista ei ollut mitattu painoa ja pituutta. Meidät meinattiin lähettää jonottamaan hoitajan huoneesen. Jälkikäteen näin pienen lapun ovessa, että lapset on aina mitattava ennen vastaanottoa. Miksei tämä meidät hoidellut hoitaja kutsunut lapsia kuten meidät kutsui? Saimme meidän kireiden ilmeiden ja  lääkärin ystävällisen olemuksen vuoksi järjetettyä kuitenkin asian niin, että hänkin pääsi täyttämäään omat lomakkeensa maahantulotarkastusta varten.

Mitä käynnistä opimme seuraavalle kerralle? Ilmeni nimittäin, että tarvitsimme todistaa lapsien olevan terveitä osallistumaan koululiikuntaan. Opimme, että pienessä kutsulapussa luki lääkärin aloittama vastaanottoaika ja jossain siellä seassa on vuoronumero, jolloin meitä palvellaan.Joten lapset olivat aamutunnit koulussa, tulimme hieman myöhässä numeroille 7-10 ja osasimme ottaa odotusnumeron hoitajan vastaanotolle mittauksia varten.

Elsa

Mikä tuntui olevan täysin mahdotonta latinobyrokraateille oli se, että sen ensimmäisen käynnin perusteella olisi tämän kuittauksen saanut. Tai olisin saanut edes valokopiot koululle näytettäväksi niistä virallisen näköisistä muovikorteista, jotka silloin tehtiin ministeriöön vietäväksi. Terveitä lapsia, herranen aika, ja olivat kuitenkin osallistuneet ongelmitta jo kaksi kuukautta koululiikuntaan. Tästä käynnistä en oppinut mitään, sadattelin vain jähmeää koneistoa hiljaa mielessäni ja naureskelin sitä, että esikoinen sai neuvolakortin viisitoistavuotiaana.

Päätöstä oleskeluluvasta emme ennätä saamaan täällä olon aikana, luulen.

.