Mietin, miksi lapsen oli osattava kaunoa ensimmäisenä koulupäivänään. Koko kouluvuoden ajan viestiä koulusta toimittaessaan avaan vihkon ja ensimmäiseksi sieltä ponnistaa esiin ensimmäistä koulutehtäväänsä tehneen lapsen hyväksyttävä-maija. Yhdeksän vuotta vanhempi Maija olisi osannut viitata ja sanoa, "en voi tehdä tätä, tätä ei ole vielä opetettu", sisarensa lanseeraaman kotikoulurepliikin tyyliin.
Toisaalta, lasta ei näyttänyt lannistavan opettajan hienoinen vihje, jonka selkeällä suomella pystyin lukemaan tuon punakynän hennosta otteesta. Että olikin pystynyt lapsi sotkemaan oman vihkonsa rumaksi. Hyväksyttävä. Ehkä vaistonvaraisesti, itsekään tajuamatta lapsi on tehnyt vastaiskun. Hän ei kutsu opettajaa opeksi tai maestraksi vaan "se meidän mummo".
Tästä kuohahtelevasta tunteesta pääsin seuraavaan oivallukseen, ettei koulutarvikelistaan kuulunut aapista eikä erityistä tehtäväkirjaakaan. Ei sen puoleen matematiikan kirjaakaan. Aukaisin kotitehtävävihkosen, oliko siellä tehtynä jotain harjoituksia. Oliko ehkä harjoiteltu a:n ja j:n kiemuroita, miten oli edetty hyväksyttävästä vai siinäkö se oli. Apuja ei löytynyt, vain muutama matematiikan tekemätön kotitehtävä "piirrä kahdeksan lehteä" ja "paljonko on 8+15".
Suomisuomi, ihana kotimaa. Muistui mieleen esikoisen ensimmäinen kotitehtävä, kun hän luki aapisesta "a a aa, a aa a". Kun hän oli tämän opetellut hyvin ja ulkoa, niin hän kirjoitti ystävälleen kirjeen, joka meni " a a aa, a aa a?"
| Hyvä me! |
Kovin on erilaista opintie siellä päin. Kuinka on opettajien valmistus järjestetty? Suomalainen koululaitos on saanut kehuja ympäri maailman ja monet ottavat siitä mallia. Onneksi tulette kotiin ja syksyllä kunnon kouluun.
VastaaPoista