torstai 3. toukokuuta 2012

Vappujuhlan satoa



Vappu 2012

suomalaisten naisten järjestämänä 
Colonia del sacramento

Tervetulijaismalja
Juhlapaikkana oli vanhassa kaupungissa sijaitseva entinen jesuiittakoulu vuodelta 1717. Tämän jälkeen rakennus oli toiminut viime vuodet foto-galleria kahvilana ja nyt suomalaisperheen kotina. Juhlijoita oli mukavasti ja sääkin oli suomalaisen vapun toiveuni; aurinko paistoi ja kesähameella tarkeni juuri ja juuri.



Tyttöenergiaa  katolle kiipeämässä. Ikkunalla "jääkaappi " juomille. 



Katolta näkymät suoraan Buenos Airesiin, jonka
 tornitalot voi  hyvällä säällä nähdä.



Myöhemmin tässä järvessä pikkuväki kävi kalassa


Juhlavalmistelujen vielä ollessa käynnissä. Valmisteluihin osallistui kuusi naista lapsineen ja tarjolla oli kaikkea mahdollista suomalaiseen vappubrunssiin kuuluvia pöperöitä ja juomisia.
Kaikkea ei täältä saanut, joten ystävälliset matkailijat toivat tulleessaan Suomesta mm. fariinisokeria simaan ja serpentiiniä. Paperihilettä kyllä myydään pusseissa, mutta ei serpentiiniä.
Vappuhuiskat olivat erään sauna-aamun sivutuote.


Tyttäret vahtimassa portilla, että vieraat ovat ilmoittautuneita  ja osoittautui myös, että he olivat suosittu valokuvauskohde lukuisille turisteille.


hauskaa vappua!




Nuoriso lähti välillä katsomaan maisemia majakassa, josta kieltämättä kyllä on hulppeat maisemat yli vanhan kaupungin. Itse olen kiivennyt vain majakan näköalatasanteelle puoleen väliin ja jo siinä alkoi huimata. ei niinkään se korkeus, vaan kaiteen mataluus. Lapset olivat näemmä kiivenneet huipulle saakka.


rehellinen piirileikkituokio

juhlahumua


Pienen ohjelmanumeron aloitti Helena pianon soitolla, sitten jatkui sessio Timon kitaramusiikkilla. Aivan lopuksi saimme kuulla vielä esitelmän vapun vietosta,  jonka -vihdoin- loppuessa raikuvien aplodien saattelemana Matti jatkoi lausumalla upeasti otteita Eino Leinon runosta "Hymyilevä apollo".



1 kommentti:

  1. Vaikuttaa olleen hauska tilaisuus. Kuopiossa vappusää oli viileä, mutta sateeton. Leila kutsui meidät syömään lasagnea ja pelaamaan marjapussia. Ei ollut ilmapalloja eikä mitään muutakaan vappuroinaa. Pullo viiniä meni lasagnen kanssa ja niin oli vappu juhlittu. Kävelimme lammen rantaa kotiin ja siellä oli tungokseen asti opiskelija nuoria enemmän tai vähemman iloisella tuulella. Ei vanha jaksa enää innostua edes vapusta.

    VastaaPoista