Uruguay

Lahto on ylihuomenna. Olemme odottaneet tuota paivaa nyt kolmen viikon ajan hotellissa. Kirjoitan tata hotellin lobbyn koneella, jossa ei luonnollisestikaan loydy aakkostemme viimeisia kirjaimia nappaimistosta.
Paitsi, etta yksi lapsistani kavi juuri kuittaamassa, etta nappaimien ñ, ´ ja ` alta ne loytyisivat.
Miten?

Respaemannat juttelevat leppoisasti keskenaan. Aamiaisella kavin nuorempien neitieni kanssa kolmilleen. Muita asukkaita ei tallakaan kerralla ollut paikalla (meita hairitsemassa), saimme nauttia Posadan ruokasalin monisatavuotisesta tunnelmasta kuin omistaja perhe konsanaan joskus aikoinaan, vain palveluskunnan hillitysti haaratessa taustalla.

Uruguay tuoksuu grillatulle lihalle. Asadon tuoksu tuli nenaan jo lentokentalla, eika ole hellittanyt sen jalkeen. Ei ole ravintolaa, josta ei saa avotulella grillattua ruokaa. Tai kotia, jossa ei syotaisi asadoa.
Kaikki lehmän osat kelpaavat, vain "am-muu" jää käyttämättä. Uruguaylainen vitsi.

Lapsi neuvoi ä:t ja ö:t. Pyysi myös anteeksi, ettei tehnyt sitä heti kädestäpitäen.

Uruguay kuulostaa mopojen pärinälle. Viritetyt laitteet pitavat hereillä viikonloppuisin rantakadun asukkaat aamuyön tunneille saakka. Päivisin perhekuljetukset huvittavat tai useimmissa tapauksissa ällöttävät, kun kuskilla on polvellaan taapero tai takapenkkiläisellä tuoreella äidillä vastasyntynyt vauva käsivarsillaan.
Kaupunkiin on ilmestynyt kymmeniä liikennevalvojia, jotka ovat mm. minut pysäyttäneet kahdesti, koska olen ajanut ilman valoja ja kerran sain nuhtelut ylikuormasta, kun naapurin lapsetkin olivat kyydissä.
Hän opasti ihan asiallisesti, ettei kaikille riittänyt turvavöitä. Tuo oli hetki, jolloin tunsin Uruguayn hyvät yritykset sydämessäni; Mieleni teki kiljua hänelle, että niin kauan kuin vauvoja kuskataan mopoilla, on ihan samantekevää montako lasta tämän peltilehmän sisällä on. Tai se, että valvojat sallivat koulun edessä kaistalle parkkeeraamisen, joka johtaa väistämättä siihen, että pikkuiset oppilaat säntïlevät pitkin katua autoon mennessään.

Uruguay maistuu makealle. Dulce de Leche. Kinuski, jota syötetään keksien välissä, kakuissa, herkuissa, lounaalla, iltaisin ja lusikalla purkista mättäen. Kauppojen ja puotien pullatiskit, joista haetaan välipalat ja lounaan korvikkeet, pursuavat erilaisia voitaikinaherkkuja, pullia ja donitseja. Kakkukaupasta voi tilata upeita luomuksia ja jos ei erikseen osaa kieltää, niin välistä löytyy dulce de lecheä, vaikka olisitkin tilannut mansikkakakun.

Uruguayssa voi tehdä aikamatkan omaan nuoruuteen. Täältä löytyy pussimaito, ompelijat, kotiapulaiset ja halvat siivoojat. Kotiäitejä ja perheenpäitä. Roskat heitetään autonikkunasta ulos ja purkka maahan, mitä on kierrätys? Muovi on tärkeä uutuustuote ja sitä käytetään runsaasti.  Pieniä, huonosti tuottavia kauppoja ja putiikkeja on jokaisen kävelymatkan päässä. Eikä henkilökunnan palkkamenoissakaan säästellä, myyjiä on tolkuttomasti erityisesti verrattuna heidän tehottomaan  myyntiin (=jonotettavaan aikaan).

Uruguay tuntuu hyvälle. Puhetta, pusuja ja kuulumisien kyselyä. Keskustelu jatkuu monin myönteisin sanakääntein, yleensä hymynkare huulilla. Ihmisten rento ja huoleton elämänasenne jatkuu tavassa kävellä, istuskella ilta-auringossa ramblan varrella, juoda mateeta ja olla vaan. Lapsia huomioidaan, he ovat osa yhteisöä, eikä vain omien vanhempien raatamisen kohde. Heille puhutaan, kehutaan ja leperrellään.
Mitään ei tarvitse ottaa niin tosissaan, keskustelua on keskustelua ja teot jotain muuta. Täällä ihmisillä on kaikki maailman aika käytettävissä, ei kiire minnekään.¨No, ehkä jalkapallo-otteluun.

Komennus etelä-Amerikasta on minun, lasten ja koiran kohdalta nyt päättymässä. Kohta pääsemme saunaan ja syömään lihakukkoa ja uusia perunoita. Koiran ossobucco-ateriat muuttuvat nappuloiksi ja joutenolo metsäretkiksi. Pääsemme nukkumaan omaan sänkyyn ja tapaamaan  kaikki  läheiset ja rakkaat ihmiset. Vaikka mieli on haikea ja paljon hyvää olemme saaneet matkallamme kokea, niin kuitenkin  "oma maa mansikka, muu maa mustikka".

Kiitos lukemisesta. Näkemiin ja voikaa hyvin,

Lelle